sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Plitvice ja kuulumisia

Hello!

Aika täällä on vierähtänyt tosi nopeesti, enää viikko reissua jäljellä! Alkaa pikkuhiljaa toi tavaroiden mahtuminen matkalaukkuun kuumottelemaan, täällä jo perjantaina Jannin kanssa testailtiin että meneekö laukut kiinni... Menihän ne nipinnapin.

Mutta kuulumisiin, tää viikko oltiin siis huonesiivouksessa, ja tosiaan jokapäivä meni oikeestaan samalla kaavalla. Kahdeksaksi töihin, sitten mentiin eri siivoojien kanssa eri kerroksiin. Päivä alkoi sillä että otettiin kaikista siivottavista huoneista likaiset lakanat pois, jonka jälkeen uudet lakanat tilalle, pölyjen pyyhkiminen, imurointi, vessan pesu etc... Ihan nopeasti meni kyllä aika kun kokoajan oli tekemistä. Kielimuuri oli taas vähän ongelma, sillä ei noista siivoojistakaan puhunut kuin muutama englantia. Mutta hyvin meni silti.

Viikonloppuna päätimme lähteä katsastamaan Plitvicen kansallispuiston, joka kuuluu myös UNESCO:n maailmanperintökohteisiin. Ostimme siis bussiliput netistä ja lauantaina hyppäsimme klo. 10:30 lähtevään bussiin. Matkaa sinne oli noin pari tuntia täältä Zagrebista. Oli tosiaankin näkemisen arvonen paikka ja suosittelen kyllä menemään sinne jos täälläpäin on! Sisäänpääsymaksu kansallispuistoon oli n. 110 kunaa, joka on euroissa n. 15 euroa. Puisto oli tosi iso ja nähtävää ja koettavaa ois ollu paljon enemmänkin, mutta meillä ei ihan aika riittänyt koko puiston näkemiseen. Sääkin suosi ja aurinko paistoi koko päivän, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuuma parin tunnin kävelyyn. Takaspäin bussia ootellessa meinas iskeä pieni paniikki, sillä joo, meidän bussi kyllä tuli, mutta ne sano sieltä vaan että bussi on täynnä ei mahdu. Noh, siinä sitten jäätiin hämmästyneenä katselemaan bussin takavaloja. Onneksi vartin päästä tuli sitten uusi bussi (ilmeisesti oli sitten ylibuukattu niitä lippuja). Loppu hyvin kaikki hyvin.


Sira & Janni









maanantai 17. huhtikuuta 2017

Toinen viikko Kroatiassa

Bok!
Toinen kiireinen viikko takana joten blogin päivittäminen on hiukan unohtunut.

Viime viikolla päästiikin jo hotellin respaan. Pari ensimmäistä päivää pyörittiin tutustumassa ja loppuviikosta päästiinkin jo ihan respaan.
Loppuviikko oltiin iltavuoroissa joten loppupäivä meni useasti asunnolla lepäillen. Alkuviikosta jaksoi kuitenkin käydä vielä keskustassa pyörimässä.

Ollaan keretty käydä tutustumassa paikalliseen Jarun järveen missä olikin soutukisat menossa.
Tänään kotiuduttiin Krk saarelta. Meillä oli pari päivää vapaata näin pääsiäisenä ja päätettiinkin ottaa tämä aika hyödyksi ja lähdettiin käymään Punatissa. Sinne oli noin neljän tunnin bussimatka Zagrebista. Nautittiin oikein kunnolla "lomasta" ja onneksi ilmatkin sattuikin olemaan hyvät.

Huomenna palataan taas töihin ja päästään tutustumaan huoneiden siivoukseen.

Terkuin Sira ja Janni :)








torstai 6. huhtikuuta 2017

Ensimmäiset päivät Zagrebissa

Eka viikko melkeen takana... Tosiaan lento lähti lauantaina 1.4 puolen päivän jälkeen Helsingistä. Meillä oli vaihto Münchenissa, josta jatkoimme kohti Zagrebia. Lento oli tosi lyhyt, eka väli noin kaksi tuntia ja toinen noin tunnin. Meillä oli opettaja Hannele mukana lauantaista keskiviikkoon, joten vaihdot sun muut sujuivat melko helposti (saa nähdä miten käy kun paluu on kahdestaa...). 

Heti koneesta ulos päästyä huomasi kuinka lämmintä ja aurinkoista täällä on. Lämpötila pyöri lähes 25 asteessa, joka tuntu taivaalliselta verrattuna siihen säähän mikä Suomessa oli lähtiessä. Paikalliset kulkee pitkissä vaatteissa, ja turistit shortseissa... Ekana otettiin taksi kentältä ja tultiin tsekkaamaan tää meidän kämppä, joka on lähes täydellinen, sijainti on tosi hyvä ja trameilla pääsee kymmenessä minuutissa keskustaan. Majottaja on tosi herttanen myöskin.

Eka viikko on mennyt aika hulinalla, sunnuntai meni kierrellessä Zagrebia ennestään tutun ihanan Manuela opettajan kanssa. Maanantaina käytiin yhteistyökoululla vierailemassa (Skola Za Cestovni Promet), joka on autoalan koulu, ja tiistaina käytiin meidän alan kouluun tutustumassa. Tiistaina pääsimme tutustumaan Zagrebin suurlähetystöön. 

Nyt on pari päivää ollu vähän sateisempaa, mutta ens viikoks on luvattu taas jo vähän parempaa keliä onneksi. 

Tosiaan keskiviikkona meillä oli eka työpäivä, ja menimme siis kello seitsemäksi työharjoittelupaikkaamme joka on Hotelli Laguna. Meillä on tosi lyhyt työmatka, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Eka päivä meni ihan hyvin, vähän vierestä katsellessa ehkä enemmänkin. Työkaverit ovat mukavia (tosin niistä kaksi puhuu englantia ja loput kroatiaa, joten elekielellä mennään...). Olemme tämän ekan viikon lähinnä aamupala-avussa, ja ensi viikolla siirrymme respaan. Ihan kivalta vaikuttaa! 

Sira & Janni